Taas on aika kaivaa esiin yksi suomirokin unohtunut helmi, nimittäin joensuulainen Kupruileva elefantti, joka teki 80-luvun alussa pari hienoa sinkkua, mutta ei koskaan löytänyt yleisöä ja katosi jonnekin historian hämäriin. KE:lla oli aiemmin esitellyn Klaanin tapaan omat tukijansa suomirokin huipulla, sillä bändi oli Hassisen koneen jäsenten suosikki, ja tuottipa singlet vielä Ismo Alanko.
Kupruilevan elefantin uran lyhyys on jäljelle jääneiden kahden singlen perusteella kotimaiselle musiikille iso menetys. Oman kuvauksenasa mukaan itärajarokkia soittanut Olli-Erkki Makkosen (laulu), Antero Timosen (kitara), Arto Myllärin (basso) ja Timo Huttusen (rummut) kvartetilla oli oma kieroon vinksahtanut tyylinsä, jonka takaa puski kuitenkin esiin jonkinlainen usko ihmisyyteen. Eläimellinen rytmi alkaa luettelolla erilaisia karmivia asioita, jotka todetaan inhimillisiksi. Välillä kuitenkin muistutetaan, että ”Tukahdutettuna uinuu / jossain aivosolukoissa / polvilumpioissa / kalvavana sairautena / eläimellinen rytmi.” Inhimillisen karmeuden vastapainoksi asetettu eläimellinen puoli edustaakin hyvää, joka ihmisessä on, vaikka kulttuuri ja nk. sivistys pilaavat ihmisen.
Valitettavasti orkesterin toista singleä Jee, mikä sekunti, en löytänyt soitettavaksi. Linkataan tähän loppuun kuitenkin vielä orkesterin nimen inspiraation lähde, eli Kontravirtanen-yhtyeen hieno kappale Kupruileva elefantti, joka olisi sinällään oman vinkkauksensa arvoinen.
Kontra tietysti lainailee omalla tyylillään Syd Barretin kappaletta Effervescing Elephant.
Viikon biisi 
Melkoista rytmiä. Ehkä ei ihan mun biisini, vaikka häröilystä tykkäänkin. Kiitos muuten tuosta Syd Barrett -jaosta — enpä ollutkaan kuullut originaalia. Konttinen kavereineen on tietenkin tuttu.
Aika vekkuli biisi. Kyllähän tästä olisi voinut tulla vaikka mitä pienellä kehittelyllä.